Gamla Stan

Varjot ovat hauskoja. Tämä tuli bongattua Tukholman Vanhassa kaupungissa huhtikuussa 2007.

Romanialaisluostari

Arkistojen aarteita ajalta ennen digikameraa. Suomen Ikonimaalareiden järjestämä kierros Romaniassa kesällä 2001 oli huiman mielenkiintoinen kokemus: maaseutua, luostareita ja keskiaikaisia kirkkoja, joista osa UNESCO:n maailmanperintökohteita värikkäiden seinäfreskojensa vuoksi. Tässä kuitenkin vähävärisempi kuva.

Poimulehti

Yleinen poimulehti (Alchemilla acutiloba) erittää öisin karvaita nestepisaroita, joita äkkiseltään luulisi aamukasteeksi. Pisaroilla on aikojen myötä uskottu olevan jos jonkinlaisia voimia. Alchemilla-nimi viittaa ajatukseen, että poimulehden nesteellä voisi muuttaa raudan kullaksi. Sen avulla on pyritty - kuinkas muutenkaan - myös säilyttämään nuoruutta ja kauneutta.

Lisää tietoa poimulehden hyötykäytöstä löytyy täältä. Kasvista saa vaikkapa salaattia, laastaria tai ripulilääkettä, jos alkemistiset kokeilut eivät kiinnosta.

Hetkessä ohi

Tuomien kukinta oli taas hetkessä ohi. Sunnuntain sade näytti jo lyöneen suuren osan terälehdistä maahan. Vähän ehdin kukkia haistella koiria lenkittäessäni - taika säilyy vuodesta toiseen! - mutten kuvata. Tässä kuitenkin kuva kahden vuoden takaa kunnianosoituksena toukokuun tuoksuvalle kaunottarelle.

Vain mustavalkoisena

On vinkeää ajatella, että heleänvihreä kevätaamukin oli pitkään mahdollista valokuvata vain mustavalkoisena. Sen kunniaksi.

Idänunikko

Tekisi mieli arvuutella, mikä kuvassa on, mutta olen tylsä ja paljastan suoraan, että kyseessä on idänunikon (Papaver orientale) kukkanuppu. En tiedä, miksi se on karvainen. Ehkä turkki pitää sen lämpimänä alkukesän viileinä öinä?

Kukkanupusta ei kyllä arvaisi, mitä se pitää sisällään. Siihen palannemme vielä.

Ajat muuttuvat

Asuin Petroskoissa syksyn 1994. Satuin ajamaan venäjänopettajani kyydissä Leninin aukion ohi lokakuun vallankumouksen muistopäivänä, eli seitsemäntenä marraskuuta. Leninin patsaan juurelle oli kokoontunut alle kymmenen marssijaa tai mielenosoittajaa punalippuineen. Opettaja kertoi, että neuvostoaikana kyseisenä päivänä koko aukio oli täynnä väkeä. "Niin ne ajat muuttuvat".

Tämä kuva Leninin patsaasta on otettu huhtikuussa 2003, kun pistäydyin kaupungissa kansanmusiikkifestivaaleilla. Siinä on tiettyä kerroksellisuutta ja tulkinnanvaraa (ehkä osoittelevaakin sellaista), joista itse pidän kovasti.

Sinitiainen

Vielä toinen vaahterakuva höystettynä sinitiaisella (Parus caeruleus). Pienet, mutta ärhäkkäät tiaiset pesivät talomme vieressä olevassa kuusessa. Lentoliikenteen määrästä päätellen pöntössä saattaisi jo olla poikaset.

Vaahtera kukkii

Pihavaahtera kukkii. Lämpimänä iltana sen ympäriltä kuuluu tasainen humina, kun kimalaiset vierailevat kukissa. Lehdet puhkeavat vasta vähän myöhemmin.

Silta

Silta yli Moskva-joen kuvattuna melko tasan vuosi sitten. En ole valokuvaajana erityisen omaperäinen, ja arkkitehtuurin kanssa tapaan olla vielä tavallista rajoittuneempi ja otteeltani perinteisen raportoiva (noin ylipäänsä inspiroidunkin enemmän elävien asioiden kuvaamisesta).

Näkökulmaltaan tuoreempia kuvia ihmisten tekemistä rakennelmista - ja muustakin - löytyy vaikkapa vanhan kaverini Victor Jasonin uudenkarheasta Erratic Light-valokuvablogista. Kannattaa vilkaista!

Passiflora revisited

Tämä kuva ei valokuvausmielessä ole mitenkään kiinnostava. Kohde sen sijaan on. Sinisen kärsimyskukan (Passiflora caerulea) kukinnossa riittää tutkailtavaa. Nimensä eteläamerikkalainen kasvi on tiettävästi saanut 1500-luvun lähetyssaarnaajilta, jotka löysivät siitä kosolti Kristuksen kärsimykseen liittyvää symboliikkaa: sininen lisäteriö muistutti orjantappurakruunua, heteet vasaroita, luotit nauloja, kippuraiset kärhet ruoskia ja niin edelleen.

Minua kukka muistuttaa edesmenneestä, rakkaasta isotädistäni, jolla oli komea kärsimyskukka valoisalla ikkunaseinustalla. Yhdessä sillekin vaihdettiin monet kerrat mullat, mutta pistokasta en tullut koskaan pyytäneeksi.

Varikset

Varislinnuissa nyt vain on sitä jotakin. Tämä parvi vietti joulukuista aamua Wienissä. Jonkinlainen kollektiivinen päätöksenteko näytti olevan meneillään: lähdetäänkö kaatopaikalle vai mennäänkö hengailemaan keskustaan? Vuosi oli 2006.

Ja ihan kohta lähden taas kuvaamaan arkistojen tonkimisen sijaan.

Sulavaa

Viime vuoden maaliskuussa ryömiskelin kuvaamassa sulavia jäämuodostelmia Pielisen rannassa. Hauskaa oli, mutta vaatteet kastuivat.

Silta

Erilaisista varjoista ja heijastuksista voi repiä lähes loputtomasti riemua (Berliini, lokakuu 2008).

Kasvitieteellinen tulppaani

Kasvitieteelliset tulppaanit ovat tulppaanien jalostamattomia luonnonmuotoja. Tämä yksilö on kuvattu Pietarin kasvitieteellisessä puutarhassa viime keväänä. Lajiketta en tiedä, mutta kaunis se on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kasvitieteellisiä tulppaaneja istutin syksyllä omaankin pihaan; saa nähdä, mitä sieltä nousee.

Passiflora

Yksi syy valokuvausharrastukseni jäämiseen hieman taka-alalle on ollut raadollinen: minulla ei ole ollut juuri varaa päivittää kuvauskalustoani. Kysehän ei ole siitä, että kuvaajana kehittyminen olisi kamerasta kiinni, vaikka valokuvaamisesta(kin) tuntuu tulleen yhä enemmän välineurheilua. Siinä mielessä on typerää jättää harjoittelematta niillä välineillä, jotka saatavilla on. Mutta etenkin luontokuvauksesta kiinnostunutta turhauttaa, kun esimerkiksi valovoimaisen teleobjektiivin tietää olevan tavoittamattomissa, samoin hyvän makrolinssin. Ainahan voisi aloittaa säästöprojektin, mutta kun niitä on joka tapauksessa jatkuvasti meneillään milloin mihinkin. Elämässä joutuu priorisoimaan.

Tämä kuva kärsimyskukan (Passiflora caerulea) kippuraisesta kärhestä osoittaa, miksi jo vuosikaudet olen haikaillut etenkin kunnollisen makro-objektiivin perään. Herkullinen kohde, mutta harmittavan rakeinen kuva.

Vaan kuten ärsyttävä lentävä lause asian muotoilee, näillä mennään ainakin toistaiseksi.