keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Lepän kävyt

Luonnossa on rajattoman paljon pientä kaunista.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Jäällä





Talvilomalla - tai oikeastaan kevätlomalla - kameralaukkua tuli pidettyä mukana hieman keskimääräistä useammin. Juoksevia ja leikkiviä koiria on aina hauska kuvata. Vasta pysäytetystä kuvasta pääsee tarkastelemaan liikkeitä ja ilmeitä, jotka vauhdissa vaihtuvat sekunnin murto-osissa.

Jostain syystä pilvipoutaisen sään ja tummenevan jään yhdistelmä hämäsi kamerani tarkennusmekanismia niin, että liikkuvien kohteiden kuvaaminen oli tavallista vaikeampaa. Osa kuvista on jouduttu rajaamaan melko kaukaa, mikä vaikuttaa harmillisesti laatuun. Tai sitten koko värkki kaipaisi perusteellista puhdistamista, hämäännystähän saavat aikaan myös pienet roskat kameran uumenissa. Pitäisi ryhdistäytyä tässäkin asiassa; hoitaa paremmin edes vanhaa kalustoa, kun uuteen ei ole varaa.